Luotettavuus edellä | Mika Paavola Tila
Traktori on maatilan ja urakoitsijoiden tärkeimpiä koneita, jonka pitää olla toimintakunnossa sesongin ollessa käynnissä. Mika Paavola Kuortaneen Leppälänkylästä on säännöllisellä huollolla ja yhteistyöllä paikallisen huoltoyrittäjän kanssa onnistunut välttämään turhat töiden keskeytymiset. John Deeren koneisiin luotetaan ja sille on myös vahvat omakohtaiset perusteet.
Mika Paavolan tilalla Kuortaneen Leppälänkylällä tuotantosuunta on nautojen loppukasvatus. John Deeren traktoreihin kertyykin eniten tunteja rehunteossa. Kylvö, kasvinsuojelu ja puinti on ulkoistettu urakoitsijalle. Rehua korjataan paaleihin yhteensä noin 400 hehtaarin alueelta.

Paavolan tilalla ensimmäiset John Deeret olivat 30-sarjan traktoreita.
6R-sarjan traktoreiden kanssa tilalla on aloitettu työskentely 2010-luvun puolivälissä. Silloin ensimmäinen malli oli 6-sylinterinen 6140R. Sittemmin traktorikalustoa täydennettiin toisella 6-sylinterisellä, 6155R-traktorilla sekä pidemmän rungon 6-sylinterisellä, 6175R-mallilla. Viimeisimpänä riviin on tullut kaksi 6215R-traktoria vuonna 2021.
6175R:n tuntimittari oli kesäkuun alussa 2022 ehtinyt pyöriä jo yli 10 500 tuntiin.
”Muuta ei ole normaalien huoltojen lisäksi tehty, kuin vaihdettu etujousituksen paineakut. Luotettavuus on traktorin valinnassa iso tekijä ja sitä ei näiden kohdalla voi moittia”
6175R ja 6215R -mallit saavat Paavolalta muitakin kehuja. 6-sylinteriset, keskipitkärunkoiset mallit ovat vetoteholtaan hyviä ja etukuormainkäytössä niissä on hyvä ulottuvuus.
”Lyhyempirunkoinen 6155R on meidän käytössä sopivan näppärä etukuormaajakäytössä navetoiden ympäristössä”, Paavola lisää.
Paavolalla on kokemusta muistakin traktorimerkeistä. Välissä oli myös yksi traktori kilpailijalta, mutta se ei vakuuttanut ja kyseinen traktori ei taloon pidemmäksi aikaa jäänyt.
John Deere-traktoreiden ajomukavuus saa erityistä kiitosta Paavolalta. ”Ohjaamo on näissä kyllä yliveto. Jaksaa tehdä pitkääkin päivää, kun asiat ovat ohjaamossa kunnossa.”
Turhien korjauskustannusten puuttumisen lisäksi Paavola on tyytyväinen John Deeren moottoreiden pieneen kulutukseen. ”Polttoaineenkulutus pysyy maltillisena, eikä ureaakaan kulu juuri lainkaan.”

Myös täsmäviljely kiinnostaa – monet mahdollisuudet tälläkin tilalla.
Uusimmissa 6215R-traktoreissa on valmiudet ottaa helposti käyttöön John Deeren täsmäviljelyratkaisuja. Suurin potentiaali olisi Paavolan mukaan automaattiohjauksen käyttö niitossa, apulannan levityksessä sekä kuivalannan levityksessä.
Witraktorin paikallinen sopimushuolto saa Paavolalta kehuja. ”Lakeuden Agrihuolto tekee työt niin kuin kuuluu ja koneet ovat haettaessa kuin uusia.” Kiitosta saa myös jälleenmyyjä. ”Witraktorilla on aktiivinen ote konemyyntiin ja asiat järjestyvät.”

Kimmo Marttila, konemyyjä (vas.) & Mika Paavola, tilan omistaja (oik.)